Mutta Painajainen oli jo matkan päässä, ja päätti hieman vilkaista uuteen peiliinsä: miltä hän mahtaisi näyttää? Näyttäisikö hän vaikka kuninkaalliselta jo luonnostaankin, tai maailman viisaimmalta unelta? Entä jos hän näyttäisikin vain ihan tavalliselta tylsältä pikku nokoselta? No nyt se nähtäisi.
Painajainen otti hyvän otteen peilin kahvasta. Hän käänsi peilin lasipinnan osoittamaan itseensä, ja... HUI!
Jos olet joskus nähnyt oikein pahaa painajaista, niin mieti sitä nyt. Miltä se näytti? Jos et saa mitään mieleesi, niin ajattele jotain oikein pelottavaa, jota voit löytää vain painajaisista. Painajainen näytti juuri siltä!
Painajainen hyppäsi pelosta ilmaan, kun hän näki häijyn kuvajaisensa. Se kuva oli todella julma, kylmä ja samalla jollain tavalla muodoton: mystinen. Kun Painajainen oli päässyt ensisäikähdyksestä, hän alkoi taas huomioida ulkomaailmaa. Joku nauroi. Se ei ollut iloista naurua, eikä se ollut sosiaalista naurua. Se ei ollut edes räkäistä naurua. Ei! Se oli tahatonta naurua! Sellaista naurua, jota kukaan ei tarkoita loukkaamaan, mutta joka loukkaa silti. Ja se loukkaakin pahasti. Ja se oli osoitettu hänelle...
– Kuka se oli?!, karjaisi Painajainen silmittömän raivon vallassa. Ei kuulunut vastausta. Kaikki vain töljöttivät siinä, niin typerän näköisinä: niin tietämättömän näköisenä, että painajaista vain suututti lisää.
– Kuka! Haa! Ettekö uskalla tunnustaa, mitä?! Vai ei teistä kukaan uskalla vastuutaan kantaa! Pelkäättekö minua?! Pelkäättekö tätä naamaa?!
Viimeiselle kysymykselle kaikki pudistivat yhteen aikaan päätään. Se oli hyvinkin nöyryyttävää.
– Vai ette te pelkää? Ette kumminkaan tunnusta! No antakaas kun minä kerron teille, tiedättekö mitä! Minäpä kerron teille, että tämä peili, niin juuri, tämä peili on niin, niin, niin…
Tässä kohtia Painajainen huomasi jotakin. Hän tajusi, että kaikki unet hänen ympärillään odottivat korvat tarkkoina, mitä sanottavaa hänellä olisi. Hän myös tajusi että useimmilla kuulijoista oli peili, ja monet olivat omistaneet sen jo jonkin aikaa. Siispä Painajainen muuttui hetkessä aivan täysin. Yllättäen hän alkoi kuulostaa niin kiltiltä ja lempeältä kuin suinkin, ja sanoi.
– Niin kaunis. Sen upea kirjailtu puupinta, ja hyvää puutahan se onkin, luo siihen suorastaan taivaallista kosketusta. Se antaa sille sellaisen koreuden, etten ole eläissäni nähnyt mitään vastaavaa. Tämä peili on suorastaan häikäisevä. Jopa pelottavan kaunis. Vai voiko joku oikeasti sanoa nähneensä mitään näin kaunista?
Nyt kaikki silmät olivat kiinnittyneet Painajaiseen. Painajaisella oli osanaan jakamaton huomio. Ja Painajaisen puhe oli ollut onnistunut. Hän sai kaikkialta kunnianosoituksia. Vain muutamat peilinomistajat olivat tyytymättömiä Painajaisen sanoihin, ja sanoivat toisilleen ”Painajainenhan puhui vain peilin puisesta kehyksestä. Miksei hän sanonut sanaakaan peilistä itsestään?”
Mutta tähän tarina päättyy, ja usko pois: Painajainen vielä tänäkin päivänä kehuskelee kaikille peilin kehystä, ja yrittää vakuuttaa muille unille, että kehys on se kaunis ja tärkeä osa peilistä: ei peilipinta. Ja samalla Painajainen salaa, ehkä jopa itseltään, haaveilee ajasta, jolloin peilejä ei enää olisi.
Mitä sitten voimme oppia tästä tarinasta? Tiedätkös, tässäkin maailmassa on eräänlainen ”peili”. Se on ikään kuin taikapeili, josta ihminen näkee omaan sisimpäänsä. Sekin ”peili” on tullut tänne kylmään pohjolaan hyvin kaukaa, eikä sekään peili maksa meille yhtään enempää, kuin mihin meillä on varaa. Siinä peilissä on kuitenkin eräs hyvin erityinen piirre, tai oikeammin se piirre on meissä. Nimittäin kuka sen peilin uumeniin ikinä katsookaan pelästyy. Jokaisessa meistä on tarpeeksi kammottavia piirteitä, että kun me näemme ne, me pelästymme.
On kuitenkin yksi asia, minkä me voimme tehdä toisin, kuin painajainen. Me voimme jatkaa siihen peiliin katsomista, sillä sen uumenista me löydämme myöskin vastauksen kauheuteemme. Jos me olemme tarpeeksi rohkeita, me kyllä löydämme sovun sen peilin kanssa. Siihen peiliin meidän ei tarvitse lisätä mitään, eikä meidän tarvitse siitä mitään poistaakaan. Meidän pitää vain ottaa se vastaan sellaisenaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti